
BGaming ja Cream Team tuovat meksikolaisen fiestan ruuduille tulokaspelin kautta
Monen suosikkiautomaatin takaa löytyvä studio on tuonut markkinoille tuoretta tavaraa, kun Red and Hot Chilli julkaistiin äskettäin. Pelin julkaisijan BGamingin lisäksi kokonaisuutta on ollut rakentamassa Cream Team, jonka kädenjälki voi olla useimmille pelaajille tuttu Sweet Samuraista.
Meksikolainen teema ei jätä arvailun varaa ja masiinan ilme on eittämättä värikäs ja eloisa. Chili hyppii keloilla Wildinä ja kana pitää silmällä koko pelialuetta. Kyseinen siivekäs on mukana myös bonus-ominaisuudessa ja lopulta juuri tämä kaakattaja heittää pommin, joka päättää kierroksen.
Rakenteeltaan peli on kolmikerroksinen ja peruspelissä pyörivät tutut voittolinjat, joiden lomassa tupsahtelee välittömiä voittoja antavia Lucky Coins -kolikoita. Lisäksi näiden päälle on rakennettu Miinaharavaa muistuttava bonuspeli, jossa laatikoita voi availla itse tai antaa automaatin hoitaa homman.
Numerot ovat maltilliset, sillä RTP on 96,35 %, volatiliteetti keskimatala ja linjoja yhteensä 20 kappaletta. Maksimivoitto kipuaa 5 000 kertaiseksi panosta kohtaan, eli voi olla enintään 250 000 euroa. Jättipotteja ei tästä masiinasta irtoa, joten isoimmat summat tipahtavat bonuspelin ja tuplauksen kautta.
Tuplaus onkin pelin innovatiivisin kikka, sillä vastaavaa ominaisuutta ei BGamingin portfoliossa ole aiemmin nähty. Tuplauspelissä Chili saa käyttöönsä viisi laukausta maalitauluun ja panoksena on koko bonuksesta kertynyt voitto. Osuma tuplaa bonusvoiton ja harmillinen huti vie sen kokonaan.
BGamingin julkaisupuolen pamppu Igor Bondarenko kertoo, että ideana oli antaa pelaajalle enemmän sananvaltaa bonuksessa yksinkertaisten valintojen kautta. Se näkyy sekä laatikoiden availussa että viimeisessä päätöksessä: otatko voiton vai yritätkö tuplata. Kuitenkin tämä sananvalta koskee vain riskin ottamista ja sitä, osuuko chili maaliin, ei pelaaja pysty itse vaikuttamaan.
| Ominaisuus | Tiedot |
|---|---|
| Peliruudukko | 5x5 |
| Voittolinjat | 20 linjaa |
| Maksimivoitto | 5000x panos |
| Volatiliteetti | Keskiverto / matala |
| Pääominaisuudet | Wild, Lucky Coins, Miinaharava-bonus, tuplauskierros, Bonusostot |
| RTP | 96,35% |
Red and Hot Chilli käytännössä – teema, symbolit ja peruspeli
Tekniset luvut antavat tietenkin pelille raamit, mutta automaatin sisin luonne selviää vasta, kun katsoo, miten nämä luvut näkyvät käytännössä. Keskimatala volatiliteetti tarkoittaa, että voittoja tulee tasaisemmin, mutta ne jäävät tyypillisesti pienemmiksi. Sama linja näkyy osumatiheydessä, joka on pelivalmistajan mukaan 3,3.
Osumatiheys tulkitaan yleensä niin, että voitollinen pyöräytys osuu keskimäärin noin joka kolmannella tai neljännellä kierroksella. Kyse on keskiarvosta, ei lupauksesta ja lyhyellä aikavälillä tulokset voivat poiketa siitä paljonkin. Sama pätee myös palautusprosenttiin, joka on teoreettinen pitkän aikavälin luku.
Chili-Wild korvaa ruudulla jokaisen maksavan symbolin, mutta Bonus-symbolit ja Lucky Coins -ikonit jäävät sen ulottumattomiin. Kun Wild täydentää linjan, voitto lasketaan sen symbolin mukaan, joka linjalla maksaa eniten. Bonuspeliin pääsyssä tai kolikkovoitoissa Wildistä ei siis ole apua, vaan linjavoitot ja erikoissymbolit pysyvät selvästi erillään.
Lucky Coinsit ovat peruspelin parhainta antia. Toki yksittäinen kolikko ei vielä tee mitään, vaan niitä tarvitaan keloille kerralla vähintään kolme. Silloin jokainen kolikko arpoo itselleen oman kertoimen väliltä x2 – x100 panoksesta, joten neljä kolikkoa kerralla tarkoittaa neljää erillistä kerrointa.
Bonuspeliin päästään Bonus-symboleilla: kolme symbolia käynnistää sen kolmella Lucky Coinsilla, neljä symbolia neljällä. Neljäs symboli tuo siis lisäkolikon ohella myös takuun siitä, että ainakin yksi kolikoista on hopeinen. Tässä erikoispelissä kolikoiden kerroinhaarukka on selvästi leveämpi, mutta siitä lisää alempana.
Tuttuun tapaan pelin voi pyöräyttää käyntiin yhtä lailla puhelimella kuin tavallisella tietokoneella. BGaming kertoo tulosten perustuvan alan normien mukaisesti RNG-järjestelmiin, eli jokainen pyöräytys arvotaan toisistaan riippumatta. Aiemmat kierrokset eivät siis vaikuta seuraaviin, vaikka kolikoita olisi osunut juuri tai niitä ei olisi näkynyt pitkään aikaan.
Miinaharavaa mukaileva bonusominaisuus – valitse laatikot ja varo pommia
Bonus pelataan kentällä, joka on yhtä suuri kuin peruspelin ruudukko. Nämä ruudut ovat suljettuja mysteerilaatikoita ja jokainen avaus voi muuttaa tilannetta. Tässä studion ajatus pelaajan päätösvallasta konkretisoituu ja laatikoiden sisältö arvotaan, mutta avausjärjestyksen valitset itse.
Laatikoista voi paljastua Lucky Coinseja, joiden arvo on x2 – x250 panoksesta. Lisäksi niistä löytyy kertoimia, Collect-symboleja, Max Win -symboleja ja symboleja, jotka täyttävät kentän jälleen suljetuilla laatikoilla.
Bag of Gold ja Chili ovat molemmat Collect-tyyppisiä symboleja, mutta ne toimivat eri logiikalla. Kultasäkki kopioi aktiivisten kolikoiden, chilien ja muiden kultasäkkien arvot itseensä, mutta jättää alkuperäiset paikalleen. Chili kerää samat arvot ja sulkee sen jälkeen jo avatut ruudut omaansa lukuun ottamatta.
Tämä ero on olennainen ja Kultasäkki kasvattaa kokonaisuutta, kun taas chili tiivistää kerätyt arvot yhteen ruutuun. Laudalla voi olla aktiivisena vain yksi chili kerrallaan. Kertoimet kasvattavat aktiivisten kolikoiden, chilien ja muiden kertoimien arvoja, ja niitä voi olla kentällä useita yhtä aikaa. Käytännössä kertoimen hyöty riippuu siitä, mitä laudalla on sillä hetkellä auki, joten sama kerroin voi merkitä hyvin eri asioita bonuksen eri vaiheissa. Koko komeus päättyy lopulta pommiin, jonka kana heittää. Silloin bonuspeli loppuu heti ja siihen mennessä kertynyt voitto lukitaan.
Tuplauskierros ja bonusoston mahdollisuus
Tuplauksen perusidea on varsin tuttua kauraa, mutta pari yksityiskohtaa on ehdottomasti tarkemman tutustumisen arvoisia. Tuplaus on vapaaehtoinen ja se tarjotaan vasta bonuspelin päätyttyä, kun pommi on lukinnut voiton. Panoksena on aina koko bonus-ominaisuuden tuoma summa, joten osittaista tuplausta ei ole saatavilla.
Katto on 5 000-kertainen alkuperäisestä panoksesta myös tuplauksen jälkeen. Esimerkiksi 3 000-kertainen bonuspelin voitto voisi nousta tuplauksessa enintään 5 000-kertaiseksi, ei siis 6 000-kertaiseksi. Jos bonusvoitto on jo valmiiksi yli puolet katosta, onnistunutkaan tuplaus ei kaksinkertaista sitä kokonaan, mutta epäonnistuminen vie silti koko summan. Mitä lähemmäs kattoa ollaan, sitä huonommin mahdollinen hyöty ja riski ovat tasapainossa.
Pelin bonusoston optio tarjoaa kolme vaihtoehtoa, joiden saatavuus voi tosin vaihdella sivustoittain ja markkinoittain. Chance x2 tuplaa todennäköisyyden päästä bonuspeliin, mutta itse bonusta se ei käynnistä. Coin Hunt aloittaa bonuksen suoraan kolmella Lucky Coinsilla ilman Bonus-symboleja. Chilli Blast on vaihtoehdoista järeämpi ja bonus alkaa neljällä kolikolla, joista yksi on varmasti hopeinen. Lähtöasetelma vastaa siis tilannetta, jossa peruspelissä osuisi neljä Bonus-symbolia.
Tuplausta kannattaa kokeilla ensin demotilassa leikkirahalla, jotta näkee, miltä viiden laukauksen kierros käytännössä tuntuu. Samalla selviää, sopiiko tuplaus omaan pelityyliin vai onko mahdollinen voitto järkevämpää ottaa suoraan talteen.


